
Sika on toimelias laumaeläin. Suurimman osan päivästä se tonkii maata hyvän hajuaistinsa turvin sekä seurustelee toisten sikojen kanssa.
Sika tarvitsee tilaa liikkumiseen ja lajitoveriensa seuraa. Laumassa siat kommunikoivat äänillä, eleillä, asennoilla ja hajuilla. Uteliaisuuttaan sika tyydyttää tutkimalla ympäristöään tonkimalla, haistelemalla ja näykkimällä kaikkea, mihin ylettyy.
Manta, Max ja Alli
Manta on vuonna 2017 syntynyt valkoinen villasikaemakko. Luonteeltaan Manta on hiukan ailahtelevainen: yleensä lempeä, toisinaan tuittupäinen. Se harrastaa sisustamista ja pitää keitetystä kananmunasta.
Max on vuonna 2018 syntynyt ruskea villasikaleikko eli leikattu karju. Max rakastaa rapsutuksia, ja sen lempiharrastuksia ovat kaivaminen ja syöminen.
Vuonna 2018 syntyneen Allin suvusta löytyy sekä minipossua (75 %) että villasikaa (25 %). Alli on avoin, utelias ja älykäs. Se oppii nopeasti uutta ja kulkee esimerkiksi hienosti valjaissa.
Tiesitkös?
Särkänniemen siat ovat mangalitzoja eli unkarilaisia villasikoja. Rotu on ajalta, kun sikojen piti pärjätä ulkona ympäri vuoden. Siksi sioilla onkin erityisesti talviaikaan villava turkki.